Tarinamme

Meistä mielen kehittäminen ansaitsee paikkansa tavallisten ihmisten arjessa

Winnien tarina alkoi halusta luoda itsellemme maailman paras työpaikka, jonka toiminnassa ihmisiä kunnioittavia arvoja elettäisiin todeksi joka päivä. Halusimme myös normalisoida mielenterveyspalvelujen käyttöä ja tuoda osaamisemme mahdollisimman monien ulottuville. Näiden syiden ansiosta syntyi uudenlaisen hyvinvointimallin tiennäyttäjä – ihmisten ja yritysten oma Winnie.

Yksilöiden puolella ja yritysten asialla

Winnien yhtenä tavoitteena on rikkoa terapia liittyviä ennakkoluuloja ja muuttaa asenteita. Haluamme tarjota myös yrityksille uudenlaista toimintatapaa, ajattelua ja ennen kaikkea tuoda ratkaisukeskeisen näkökulman hyvinvoinnin välineeksi.

Silloin kun yrityksissä hyväksytään

mielenterveyspalvelut esimerkiksi fysioterapian kaltaisena ihmisen huoltona, ollaan jo pitkällä. Ja silloin Winnien käytännönläheinen hyvinvointityö voi tuottaa organisaatioille isoa lisäarvoa.

Winnien sydän ja arvot

Työtapamme nojaa ratkaisukeskeisiin menetelmiin. Useimmiten parhaisiin tuloksiin päästään ihmisten kanssa, jotka arvostavat tasavertaista, aktiivista ja kunnioittavaa yhteistyösuhdetta. Ja juuri sitä mekin arvostamme ja haluamme tarjota. Luottamus, humaanisuus, kunnioitus sekä yksilöllisyyden arvostaminen ovat Winnien keskeisiä arvoja, ja ne ohjaavat työtämme ihan joka päivä.

  • LinkedIn
  • Facebook
  • Instagram

© 2020 Winnie Works Oy. Verkkosivuista vastaa Ränch Markkinointi