Winniemme

Me olemme mielen kiemuroista innostuvia vuorovaikuttajia

Winnieltä löydät osaavat terapeutit, joilla kaikilla on mittava tausta erilaisista yrityksistä ja rooleista. Yhteinen missiomme on auttaa ihmisiä ja tehdä poikkeuksellisen hyvää terapiatyötä hyvinvoinnin eteen. Siksi jokaisella Winniellä on myös reilusti tervettä ja kunnianhimoista asennetta sekä kykyä kohdata hyvinkin erilaisia yksilöitä ja työyhteisöjä.

Hyvinvointiterveiset Winnien johdolta

Mielenterveyssyistä aiheutuvat sairauspoissaolot ovat aivan liian yleinen ja jopa kasvava ilmiö. Itse toimin ennen terapiatyötä noin kahdeksan vuotta johtotason HR-tehtävissä ja havaitsin, että ihmisen henkinen tila korreloi suoraan työpanokseen. Winnie saikin alkunsa osittain siksi, että pääsin näkemään läheltä käytännönläheisen terapian voiman ja positiiviset tulokset.

 

Autamme ihmisiä niin työn kuin vapaa-ajan aiheuttamissa elämän pyörteissä. Olit sitten kotona, työpaikalla tai mökillä, me autamme sinua.

 

Elämäniloa kaikille!

Karolina Haapaniemi, Winnie / Partner

Karolina Haapaniemi

Winnie

Taustani on yli kymmenen vuoden ajan esimies- ja HR:n kentällä monipuolisissa tehtävissä. Koen ratkaisukeskeisen lyhytterapian omakseni sen käytännönläheisyyden, toimivien menetelmien ja vaikuttavuuden vuoksi. Vahvuuteni terapiatyössä on luottamuksellisen yhteistyösuhteen luominen, joka mahdollistaa asiakkaalle tilan, jossa voidaan käsitellä mitä tahansa asioita.

Työkieleni on suomi. 

Ville Virmajoki

Winnie

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja -valmentaja sekä Hidasta Elämää-kolumnisti. Aiemman työurani olen tehnyt sekä yrittäjänä, osaomistajana että keskijohdon tehtävissä liikunta-, palvelu- ja turvallisuusaloilla, työskennellen sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Terapeuttina olen erittäin eteenpäin suuntaava ja toimintaan kannustava.

Työkieleni ovat suomi, englanti ja viro.

Essi Kaila

Winnie

Olen opiskellut ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi HPI:ssä, lisäksi olen koulutukseltani näyttelijä & vuorovaikutuskouluttaja. Olen toiminut usean vuoden ajan vuorovaikutus-, itsetunto- ja itsetuntemuskouluttajana aikuiskoulutuskentällä. Terapeuttina annan ulkopuolisen ihmisen näkökulman pulmaasi, saatan heittää uudenlaisen ajattelumallin työstettäväksi. Kaikki työskentelyni lähtee asiakkaan tarpeesta ja etenemme haluamallasi tahdilla. Kuuntelen herkällä korvalla ja olen läsnä sinua varten. 

Työskentelykielenäni ovat suomi ja englanti.

Mia Hafrén

Winnie

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, toiselta ammatiltani näyttelijä. Olen myöskin a capellayhtye Forkin alkuperäisjäsen ja ryhmän toimitusjohtaja. 

Terapeuttina olen kuunteleva, aktiivinen ja asiakasta kunnioittava ja työskentelytapani on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen.

Ajattelen, että olen onnistunut terapeuttina, silloin kun asiakas kokee saavansa aktiivisen otteen oman elämän hallinnasta ja henkilökohtaisen voimaantumisen. 

 

Työkieleni ovat suomi, ruotsi ja englanti.

Nora Vuorio

Winnie

Olen koulutettu mind coach ja personal trainer.  Kiinnostus syventää osaamistani vei minut Helsingin Psykoterapianinstituuttiin, suuntana ratkaisukeskeisen lyhytterapian opinnot. Tunnen hyvin kiireisen työelämän sekä perhe-elämän yhdistämisen haasteet. Ihmisenä olen sosiaalinen, ennakkoluuloton ja positiivinen. Terapeuttina kohtaan jokaisen ihmisen henkilökohtaisesti ja arvostavasti. Jokaisesta asiakassuhteesta muodostuu omanlainen ja työskentelytapani määräytyy asiakkaalle sopivaksi, ratkaisukeskeisiä menetelmiä hyödyntäen. 

Työkieleni on suomi.

Stephanie Freeman

Winnie

Olen koko ikäni ollut syvästi kiinnostunut ihmisen mielen ja kehon psykologiasta. Jopa siinä määrin, että väittelin filosofian tohtoriksi käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta, pääaineinani aikuiskasvatustiede ja psykologia. Kokemusta on karttunut ihmisen mielen ja kehon psykologiasta niin tieteen kuin käytännön auttamistyön kautta jo yli 25 vuotta. Halu kehittyä edelleen vei minut ratkaisukeskeisen terapian pariin. Ihmisenä olen empaattinen ja tarkkanäköinen. Työskentelytapani on rohkaiseva ja tulevaisuuteen katsova.

Työkieleni ovat suomi ja englanti.

Heikki Savola

Winnie

Olen tehnyt pitkän uran kirja-alalla ja toimittajan töissä. Huomasin, että pärjään kummassakin työssä, kun kuuntelen ihmisiä, kohtaan heidät ja elämän ilman ennakkoasenteita ja ymmärrän. Olen valmistunut mielenterveyden ensiavun MTEA®-ohjaaksi Suomen Mielenterveys ry:stä.

Terapeutin työtä olen tehnyt vuodesta 2017 lähtien ja vahvistan osaamistani Helsingin Psykoterapiainstituutissa.

Terapeuttina tavoitteeni on auttaa ihmisiä löytämään omat voimavaransa ja hyödyntämään niitä tehokkaasti ja luovasti. Työskentelytapani on kuunteleva ja kunnioittava. 

Työkieleni on suomi.

  • LinkedIn
  • Facebook
  • Instagram

© 2020 Winnie Works Oy. Verkkosivuista vastaa Ränch Markkinointi